perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kevät(markkinat) keikkuen tulevi

”Hän on täällä taas… kuinka sua kaipasin… täällä taas… talven yli odotin… täällä taas… neiti kevät on tullut kaupunkiin.” No okei, -11 astetta oli toissa-aamuna ja hyvät hiihtokelit, mutta tulee se kevät kuitenkin. On pakko, koska kahden viikon kuluttua tulevat myös Rauman Kevätmarkkinat.

Rauma-päivänä 15.4. pidettävät markkinat laajenevat kai ensimmäisen kerran käsittämään myös ei-kaupallista toimintaa. Kaupungintalon sisäpihan aukiolla esittelevät yhdistykset ja yhteisöt toimintaansa ja mukana on myös muutama kaupungin hallintokunta. Kirjasto on luonnollisesti mukana omalla teltallaan; onhan markkinapäivä loistava mahdollisuus ulottaa kirjastoaatetta kirjaston seinien ulkopuolelle.

Kahden tai kolmen työntekijän iskuryhmä lähtee paikalle, ja luvassa on muutakin kuin esitepöydän vieressä hytisemistä. On meillä esitteitäkin toki, mutta sen lisäksi mukana on kannettava ja nettitikku, jonka avulla työntekijät opastavat kävijöitä Satakirjastojen saloihin. Jos olet vielä epävarma siitä, miten seutuvaraus tehdään, miten kirjoja etsitään tietokannasta tai haluat kysyä ihan mistä vaan kirjastoon liittyvästä, niin tule paikalle. Kirjastovinkkaajiemme suunnitelmissa on jopa ottaa pieni satsi suositeltavia kirjoja mukaan.

Muutakin ohjelmaa riittää: paikalla on ”sähköistetty” ohjelmalava, jossa ainakin jokunen kuoro tai orkesteri antaa näytteitä osaamisestaan. Osataan mekin laulaa: ”laulava kirjastonhoitajamme” Piia Päivike aikoo esittää pari laulua ja säestäjäksi on lupautunut uusi kulttuuripäällikkö ja nykyinen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan sijainen Risto Kupari! Jos tällä ei päästä lehtiin, niin ei sitten millään. Kiitokset jo etukäteen Ristolle, joka ehdotti itseään säestäjäksi ihan pyytämättä ja tietenkin Piialle, jonka oma idea koko esiintyminen oli. Hienoa rohkeutta ja työlle omistautumista, sanoisin.

Ei tässäkään vielä kaikki: kirjaston teltalla voit osallistua arvontaan, jossa voittona on Silja Linen 1-4 hengen Baltic Princess –risteily. Eikä tarvitse kuin pariin helppoon kysymykseen vastata.

Markkinat ja myös kirjaston osasto ovat pystyssä klo 11-20 (edit 4.4.2011!! Eipäs muuten olekaan! Yhdistysten tori on avoinna klo 14-20, ja kaupalliset toimijat 11-20). Toivomme, että pääosin kaupallisten markkinoiden vetovoima tuo paikalle runsaasti väkeä myös ei-kaupalliselle puolelle. Kojujahan piisaa pitkin kanaalin vartta ja kaupungintalontalon etupihalla on katettu käsityöläistori. Kun se kevät nyt vaan tulisi ensin…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti