maanantai 9. toukokuuta 2011

Terveisiä Eurasta

Markus Kajolla, jonka huumoria suuresti arvostan, on Kettus-kirjoissaan täysin päätön ja absurdi novelli nimeltä Leptosomien kevätretki, jossa joukko leptosomeja (eli ruumiinrakenteeltaan hinteliä ihmisiä) kerää rohkeutta pyytääkseen ilmeisesti sairaalan johtajalta (paikka ei täysin selviä) lupaa kevätretken järjestämiseksi. Lupa lopulta heltiääkin, koska useimpien paino on noussut. Mitään muuta sivun parin jutussa ei sitten tapahdukaan. Novelli on loistava esimerkki Kajon paikoin suorastaan surrealistisesta otteesta, ja saa ihmettelemään, että joku ylipäätään keksii moisesta aiheesta kirjoittaa.

Ja jos leptosomit, niin myös kirjaston väki. Lupaa ei tosin tarvinnut ihmeemmin pyydellä, sillä kevätretki on Rauman kirjastossa kerran vuodessa toistuva traditio, jolla katkaistaan arkirutiinit yhtenä päivänä, ja käydään koko sakki bussikyydillä tutustumassa puoli päivää joihinkin lähiseudun nähtävyyksiin. Kirjastovierailu toki myös retkeen sijoitetaan, ettei mene ihan epäammattimaiseksi. Viime vuonna kohteena oli Luvian kunta ja siellä upouusi kirjasto, sekä Luvian satamassa valmisteilla ollut (ja nyt kai jo valmis) perinteisin työtavoin talkoilla ja käsin valmistettu kaljaasi Ihana.

Koska kirjastojen täytyy olla retkipäivänäkin normaalisti auki, pitää reissu toteuttaa aina kahdessa erässä: puolet väestä retkeilee toisena, puolet toisena päivänä. Tänä vuonna suunnattiin Euraan, eli meikäläisen kotikuntaan. Ensimmäisenä oli vuorossa Euran pääkirjasto, jonka 20-vuotisjuhlia juhlimme vuonna 2009 mm. itse teetetyn postimerkin voimalla. Juu, idea oli yllättäen minun, samoin toteutus. Kirjastorakennus on kestänyt hyvin aikaa, ja on edelleen modernin ja siistin oloinen 900-neliöinen rakennus. Rauman pääkirjastoon nähden sillä on yksi etu: suuri näyttelysali, jota kulttuuritoimi isännöi. Salissa on jatkuvasti vaihtuvia taidenäyttelyitä, ja runsas paikallinen taideharrastus takaa sen, että jokin näyttely on aina esillä. Tällä kertaa oli esillä Harri Veistisen erittäin upeita ja taitavia akvarelleja.

Euran (+ Säkylän ja Köyliön) uusi kirjastotoimenjohtaja Sarianna Koivisto ei kiireiltään päässyt meitä tapaamaan, mutta muuta henkilökuntaa oli paikalla ja onneksi saatoin hoitaa opastusta myös itse. Muutamia hyllymuutoksia oli jo lähtöni jälkeen tehty, ja kirjasto antoi erittäin siistin vaikutelman. Useampi raumalainen kertoi yllättyneensä positiivisesti kirjaston väljyydestä ja modernista hengestä. Terveisiä vain kaikille euralaisille ex-työkavereille ja uudelle johtajalle!

Tämän jälkeen bussi suuntasi esihistorian opastuskeskus Nauravaan Lohikäärmeeseen, jossa odotti tunnin opastettu tutustuminen viikinkiaikaan ja keskuksen kokoelmiin. Euran alue on eräs vanhimpia asutettuja seutuja Suomessa, ja muinais-euralaiset olivat mm. kovia hylkeenpyytäjiä ja kauppamiehiä. Runsaat hautalöydöt osoittavat kauppaa käydyn Intiaa myöten. Euran kirjaston aulassa oleva jäljennös ns. Euran emännän muinaispuvusta on Suomen ainoa yhden hautalöydön perusteella valmistettu muinaispuku koruineen. Pronssikorut koituivat haudatun puvun pelastukseksi: pronssiin muodostuva vihreä home säilytti sen kanssa kosketuksissa olevan villakankaan kuituja, joiden tarkan tutkimuksen perustella saatiin selville puvun värit ja kasvit, joilla se oli värjätty. Näin voitiin valmistaa tarkka kopio. Ainoastaan päähineen mallia ei tiedetä. Kuuluisaksi puku tuli erityisesti vuoden 2001 itsenäisyyspäivän vastaanotolla, kun presidentti Halonen piti päällään hänelle lahjoitettua kopiota. Kuuma tuli, veikkasi esihistoriakeskuksen opas.

Lopuksi ajoimme muutaman kilometrin matkan, hyvin kapean hiekkatien päässä keskellä metsää sijaitsevalle, taiteilija Sanna Saarisen ja hänen miehensä omistamalle ja rakentamalle Loimina-talolle. Talo on yli 10 vuotta sitten Kauttuan ruukinpuistosta siirretty iso kolmikerroksinen hirsirakennus, joka on kuin taideteos itsessään. Kaikki rakennusmateriaalit ovat kierrätettyjä, kaikki itse tehtyä; antiikkiesineitä on nurkat piukassa. Talo toimii paitsi Saaristen kotina, myös taidemyymälänä ja kahvitusta ja ruokapalvelua tarjoavana koulutustilana. Nautimme kahvit ja kinuskikakkua Saarisen keittiössä ja talon emäntä kertoi rakennuksen vaiheista ja omasta työstään. Myymälän tuotteet saivat kukkaronnyörit heltymään. Itse tosin pysyin kovana, enkä lopulta ostanut ”Kulttuurikodissa on aina hiukan pölyä” –taulua, vaikka se olisi omaani sopinutkin. Ainakin sen pölyn puolesta.

Sanna Saarinen oli erittäin aurinkoinen ja mukaansatempaava opas, ja talo on vielä hivenen keskeneräisenäkin (eikä se kuulemma koskaan lopullisesti valmistukaan) hieno vierailukohde. Poiketkaapa. Saa kuulemma tulla, kunhan edes tuntia aikaisemmin etukäteen ilmoittaa. Sivut löytyvät netistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti