Roskajuttu

Olin joskus vuosia sitten, toisella paikkakunnalla, eräillä cocktail-kutsuilla. En muista, mitkä pippalot olivat kyseessä, mutta tarjoiluissa löytyi kuohuviiniäkin ja monenmoista pikkupurtavaa. Paperipäällysteisiä konvehteja oli suuressa maljassa.

En ole tämänkaltaisten tilaisuuksien ystävä, enkä niissä juuri käy kuin ”pakotettuna”, mutta juhlat saatiin onnistuneesti loppuun ja tunnelma oli kaikin puolin hyvä ja rento. Tilaisuuden päätyttyä ihmiset tekivät lähtöä kuka minnekin, jotkut jatkoille, jotkut (kuten minä) autolleen. Herkkupöydästä haettiin viimeisiä suupaloja. Eräs nainen kahmi kulhon pohjalta viimeisiä konvehteja tarjoilusta ylijäänyt puolityhjä viinipullo kädessään. Pöydälle koottu suuri kasa karkkipapereita lennähti lattialle ja levisi ympäri juhlasalia. ”Ei taida siivoojat tykätä”, sanoin, ja aloin kokoilla roskia lattialta. ”Anna olla, siitä he palkkansa saa”, totesi nainen jotenkin halveksivaan sävyyn ja meni sammuttamaan valoja. Minua ärsytti suuresti.

Rauma vaikuttaa minusta hyvin siistiltä kaupungilta. Lehdissä on joskus juttuja pikaruokaloiden ympäristön roskaisuudesta, mutta yleiskuva kaduilla ei ole häiritsevän roskainen, paremminkin pikkusievän siisti. Ulkomailta tullut saattaisi hämmästellä; esimerkiksi mieleeni on jäänyt Manchesterin käsittämättömän roskaiset kadut 90-luvulla: tuuli kieputteli kaikkialla jalkakäytävillä käärepapereita, sanomalehtiä ja muovipusseja, eikä se kaiketi ollut kenenkään mielestä mitenkään outoa, koska niitä ei kukaan pois siivonnut. Kallion Helsinginkadun kieltämättä boheemi meno ei saa aikaan läheskään niin paljon roskaa kuin siellä oli. Ja Helsinkiin verrattuna Rauma on kuin Singapore, jossa karkkipaperin heittämisestä kadulle saa sakot.

Kyllä täällä sen verran roskia kuitenkin on, että kahdessa tunnissa saa yhden jätesäkin ainakin puolilleen. Kirjaston kolmen hengen tiimi osallistui keskiviikkoaamuna Lähivesihaasteen Kanalin siivoustalkoisiin, ja putsasi Kanalin molemmat rannat Teatterisillalta Hankkarintien sillalle, sekä vielä suihkulähteen ympäristön. Vedoten kaksi viikkoa vaivanneeseen selkäkipuun ja miehiseen teknisten laitteiden käytön tarpeeseen sain itselleni ryhmän ainoan roskapoimurin, jolla tupakantumpitkin sai nätisti koukistelematta mukulakivien raoista. Muut käyttivät sitten vaan sormia, mikä ehkä olikin käytännössä nopeampi tapa, mutta onhan se paljon tylsempää niin.

Mutta siistiä oli. Vitsailimme jopa, että oliko koko siivouspäivä ollut jo edellisenä päivänä, kun roskia sai paikoitellen ihan etsimällä etsiä. Saalis koostui lähinnä tupakantumpeista, joita kyllä poimittiin satamäärin. Muut roskat olivat harvinaisia, eikä varsinaisia löytöjä tullut. No, kokonainen murskaantunut kurpitsa oli aika eksoottinen. Karkkipapereitakin oli vain muutamia ja juomatölkkejä löytyi tasan kaksi. Joko raumalaiset eivät tässä kirjaston edustalla roskaa, tai sitten kaupungin siivous toimii, oli loppupäätelmämme.

Itse Kanali sen sijaan ei ole mikään silmänilo nykykunnossaan. Paksu leväinen liete odottaa muutamankymmenen sentin syvyydessä, kätkien syliinsä ties mitä. Sinne kun päälleen putoaa, niin onkin potkimista. Ei siis tehnyt mieli yrittää noukkia vedestä mitään. Onneksi palokunnan vapaaehtoiset siivoavat Kanalin pohjan omissa talkoissaan. Ruoppaus olisi kiva juttu, mutta en tiedä, estääkö sen jokin tekninen syy.

Roskien keruu kauniina päivänä, pienenä rajattuna urakkana, on ihan hauskaa puuhaa, ja pienellä porukalla voi jopa kilpailla, kuka löytää eniten poimittavaa. Jokainen voi sitä harrastaa joskus. Mutta ei pidä olettaa, että työnjako menee aina niin, että sinä roskaat, ja muut kerää. Maailma toimii vastavuoroisuudella. Roskaaja teettää toisilla ihmisillä työtä ja aiheuttaa kustannuksia kaikille ja lisää epäviihtyisyyttä. Roska on ihan yhtä helppo heittää roskikseen kuin maahan, mutta maasta sen noukkiminen aiheuttaa tuplakulut. Ärtymyksestä puhumattakaan.